Huolimatta kylmistä talvista on Suomessa voinut nauttia jo parin sadan vuoden ajan miellyttävän lämpimästä sisäilmasta. Selitys löytyy suomalaisista tulisijoista. Tosin keskuslämmitys vähensi voimakkaasti kotitulisijojen tarvetta 1940-luvulla. Siitä lähtien mm. kaakeliuuneja alettiin pitää epäkäytännöllisinä ja tilaavievinä ja ne purettiin pois kiinteistöjen uudistamisen yhteydessä. Näin toimittiin kaikkialla Suomessa. Nyttemmin kehitys on ollut toiseen suuntaan. Tulisijamalleja on tarjolla runsain määrin, ja niitä arvostetaan sekä lämmönlähteenä että sisustuksellisista syistä.
Tiedon puute on aiheuttanut monissa kodeissa vaaratilanteita. Jotkut uuninlämmittäjät ovat sulkeneet savupellin liian aikaisin siinä uskossa, että pellit pitäisi sulkea, kun näkyy enää sinisiä liekkejä. Uskon, että tämän oppaan sisältö tule olemaan hyödyllinen myös kokeneille uuninlämmittäjille. Jos asunnossasi ei ole tässä oppaassa kuvailtua lämmityslaitetta, noudata kuitenkin esitettyjä pääperiaatteita. Näin saat suurimman hyödyn lämmityslaitteestasi.
UUDEN UUNIN KUIVAAMINEN
Pääsääntö uuden uunin käyttöönotossa on, että sen ensilämmittäminen on suoritettava maltillisesti. Tiilet ja savilaasti sisältävät paljon vettä, jonka täytyy antaa haihtua ennen kuin uuni voidaan ottaa täysin käyttöön. Äskettäin muuratussa tulisijassa saattaa olla satakunta litraa vettä, joten sen hiljainen haihtuminen vaatii melkoisen ajan. Yleisin virhe uuden tulisijan käyttöönotossa tehdään siinä, että kuivumista koetetaan jouduttaa tulisijaa rajusti lämmittämällä. Liian kova ja äkillinen lämmitys voi aiheuttaa tulisijan vaurioitumisen. Muurauksessa oleva vesi kiehuu +100 °C:ssa ja se saattaa rikkoa kivet, jos vesi haihtuu liian nopeasti.
On syytä antaa tulisijan kuivua rauhassa ainakin 14 päivää. Kuivumista voidaan edesauttaa esim. lämpöpuhaltimella tai 500 W:n valonheittimellä tulipesässä. Tulisijan pellit ja suuluukut pidetään auki. Tämän ajanjakson jälkeen siihen voidaan jo laittaa heikkoa tulta, muutamia kapeita puunsuikaleita, joita päivittäin hieman suurennetaan. Kun liekki on palanut loppuun, sulje tulipesän luukku mutta jätä savupelti auki. Toista edellä mainittu menettelytapa päivittäin vielä 7 - 14 päivän aikana. Eli vasta neljän viikon kuluttua uunin pystyttämisestä, tulisija kestää täyden lämmityksen, jos muurari on kastellut tiilet muuratessaan tulisijaa. On hyvä aina pitää mielessä, että raju lämmitys lyhentää tulisijan ikää, vaikka se olisi kuinka hyvin muurattu. Jos lämmöntarve on suuri, kannattaa siksi lämmittää tulisija aamuin ja illoin.
Sytyttäminen pitää aina suorittaa pienellä puumäärällä ja lisätä
puita 5 - 10 min. myöhemmin. Aseta puut niin, että niiden väliin jää
tarpeeksi ilmatilaa. Lehtipuupilkkeet ovat lämpöarvoltaan parhaita. Kun
halot palavat voimakkaasti, suljetaan suuluukut. Ilma-aukot säädetään
niin, että palaminen tapahtuu voimakkaasti. Hidas palaminen nokeaa
kanavat ja päästää palamattomia savukaasuja taivaan tuuliin.
Tulisijassa tulee yleensä polttaa vain yksi sopiva pesällinen
puhdasta puuta, noin 2-5 kg. Polttamisen aikana on puiden tarpeetonta
kohentamista vältettävä. Hiilipalon aikana rajoitetaan paloilman määrää.
Kohentaminen suoritetaan siten, että koko kerros palaa tasaisesti ja
täydellisesti. Palamisen loputtua tarkistetaan, ettei hiillokseen jää
palamattomia kekäleitä. Kun hiillos on täysin tummunut eikä sinisiä
liekkejä enää ole, luukut ja pellit on suljettava kokonaan. Tämän
jälkeen uunin lämpötilojen annetaan tasaantua (varastoitua uunin
rakenteisiin).
MITÄ ON TEHTÄVISSÄ, JOS UUNI EI VEDÄ?
Syitä tulisijan savuttamiseen on monia. Seuraavassa yleisimmät:
Eri ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi löytyy varmasti yhtä paljon kuin tekijöitäkin. Seuraavassa muutamia vinkkejä, jotka olen havainnut toimiviksi:
SAVUPELLIN OIKEA SULKEMISHETKI
Perinteinen ja vanhemman väestön keskuudessa edelleenkin yleinen ohje suuluukkujen ja peltien sulkemisesta on se, että ne saadaan sulkea silloin, kun sininen liekki hiilloksesta loppuu. Kyteviä hiiliä on tällöin vielä jäljellä tulipesässä. Tämä ohje on peräisin ajalta, jolloin tulitikkuja ei vielä ollut otettu yleiseen käyttöön. Hehkuvaa hiillosta jätettiin aina uunin keittolieden pohjalle tuhkalla peitettynä. Tuli viritettiin uudelleen puhaltelemalla kyteviin hiiliin. Koko tähän tulenkäsittelytapahtumaan liittyi paljon mystiikkaa, mm. talo muuttui eläväksi ja asutuksi silloin, kun sinne tuotiin ensimmäisen kerran tuli. Tulen sai sytyttää vain aikuinen nainen, tyttöset saivat ainoastaan kantaa puita. Nämä ja monet muut tulen käyttöön liittyvät uskomukset edesauttoivat vanhojen ohjeiden säilymistä, jotka lisäsivät turvallisuutta.
Uunit oli ennen vanhaan rakennettu siten, että vaikka pelti
suljettiin, hiilloksesta tuleva pieni haiku pääsi silti poistumaan
häkäputken tai tähtiventtiilin kautta (samalla hoitui huoneen
ilmanvaihto).
Nykyaikaiset uunit on tehty niin tiiviiksi peltien ja suuluukkujen osalta, että tällainen lämmitystapa johtaa melko varmasti hiilimonoksidi- eli häkämyrkytykseen.
Häkä on kaasu, jota syntyy epätäydellisen palamisen yhteydessä. Häkä (CO) on väritöntä, hajutonta ja mautonta. Miten se tappaa?
Veren punasolut kuljettavat elintärkeää happea elimistön kudoksiin. Hään myrkyllisyys perustuu siihen, että punasolut sitovat itseensä herkemmin sitä kuin happea. Myrkytys syntyy, kun elimistö alkaa kärsiä hapenpuutteesta. Liian pitkäaikainen altistuminen vähäisellekin häkämäärälle voi vahingoittaa aivoja pysyvästi. Oireisiin kuuluvat päänsärky, uneliaisuus, voimattomuus, huimaus, pahoinvointi ja tajuttomuus, ja vakavissa tapauksissa seurauksena voi olla heikko pulssi, kooma tai tukehtuminen. Äkillisessä häkämyrkytyksessä on erittäin tärkeää antaa uhrille ripeästi happea ja tekohengitystä, jottei hän menehdy aivojen hapenpuutteeseen. Nykyään on saatavilla erityyppisiä kotiin asennettavia häkävaroittimia.
TULIPALOJEN SYYT JA ENNALTAEHKÄISY
Tavalliset, vähemmän huomiota herättävät tulipalot, jotka eivät aiheuta ihmishenkien menetyksiä, aiheuttavat aina vahinkoja, joita ei voida mitata rahassa. Niissä häviää valitettavan usein arvokkaita taide-esineitä, kirjakokoelmia, historiallisesti arvokkaita rakennusosia tai muuta omaisuutta, jolla on tunnearvoa. Vakuutuksen avulla voi saada apua, mutta tuhottu omaisuus on ja pysyy menetettynä. Mitkä ovat yleisimmät tulipalojen syyt, jotka voidaan liittää tulisijoihin?
Yleisimmät syyt ovat nokipalo, viat tulisijoissa, tulisijan tai savupiipun ylikuumeneminen, tulisijoista otettu hehkuva tuhka, kuumat hiilet ja tulisijasta singahtanut kipinä. Huolimattomuus ja välinpitämättömyys tulen käsittelyssä tai puuttuva kaukonäköisyys voivat myös saada aikaan paljon vahinkoa. Kenelle tahansa voi sattua vahinko, mutta jos pidämme aina mielessämme ne vaarat, jotka liittyvät tulen käsittelyyn, silloin on myös helpompi ryhtyä toimenpiteisiin, jotka poistavat piileviä vaaroja kodeistamme.
Kipinävaara voidaan vähentää huolehtimalla siitä, että tulisijan kunto tarkistetaan säännöllisesti. Alun perin oikein muurattu uuni voi nimittäin myöhemmin palaa sisältä rikki, niin että savu pääsee tulipesästä välittömästi savupiippuun. Vialliset tulisijat ja savujohdot aiheuttavat tulipaloja etupäässä tulisijan takana, välikaton kohdalla ja vintillä. Ehjä kipinäsuoja suuluukuissa estää kipinää singahtamasta tulipesästä. Jos kipinäsuoja puuttuu, on syytä pitää suuluukut suljettuina lämmityksen aikana.
Nokipalo (nokivalkea). Käytännössä on todettu, että puulämmityksessä muodostuu paitsi palavia kaasuja myös vesihöyryä, terva- ja pikiaineksia sekä happoa. Jos hormin sisäpinta on kylmempi kuin +70 °C, siihen jää märkää nokea. Tämän kuivuttua muodostuu mm. kiiltonokea, joka on hyvin palavaa. Kiiltonokea tarttuu tiiliseinämiin niin lujasti, ettei sitä saa poistetuksi muutoin kuin tahallisesti polttamalla, ellei se syty itsestään palamaan. Tällainen nokipalo voi kestää tunninkin ajan, mutta yleensä se sammuu verraten lyhyessä ajassa, riippuen noen paljoudesta. Kiiltonokea muodostuu siis vähemmän, jos palokaasujen lämpötila on korkea.
Nokipalot rasittavat savupiippua enemmän kuin tulipesien lämmittäminen. Kovassa äkillisessä kuumuudessa voi savupiippuun tulla halkelmia tai murtumia. Seuraavissa lämmitysohjeissa nämä vaaratekijät on otettu huomioon ja niiden noudattaminen takaa talonväen turvallisuuden.
PUULIEDEN LÄMMITYS
Liesiä on kolmea perustyyppiä: Tavallinen puuliesi, liesi-leivinuuni ja paistinuunilla varustettu liesi. Tarkista ennen lämmitystä, että hormin savupelti on auki, hellan nokiluukku kiinni, arinalla ei ole tuhkaa ja ettei tuhkapesä ole liian täysi. Käytä sytykkeenä sanomalehtipaperia tai tuohta. Aseta sytykkeet arinan päälle tulipesän etuosaan. Laita sytykkeiden päälle helposti syttyviä puutikkuja tai lastuja ja niiden päälle ohuita pilkkeitä. Raota ennen sytytystä tuhkapesäluukkua hieman. Kun ensimmäinen pesällinen alkaa olla palanut, lisää tulipesään 1 - 2 kg pilkkeitä.
Lämmityksen aikana keittolevyllä on syytä pitää muutaman litran vetoista vesikattilaa, vesi tasaa liesitason lämmönvaihteluja ja suojelee valurautaisia keittolevyjä ylikuumenemiselta. Jos haluat pitää liesitason lämpötilan tasaisena, lisää puita pienissä erissä tasavälein. Jos lieden rautaosat alkavat hehkua punaisina, niiden lämpötila on yli +600°C. Rautaosien hehkuessa hälytyskellojen pitäisi alkaa soida, sillä hehkuva osa melko varmasti myös vaurioituu. Valuraudassa tapahtuu pysyvä muodonmuutos jo +600 °C:ssa.
TEHDASTEKOISEN LIEDEN KÄYTTÖOHJE
Kun tuli on tehty pesään ja pesä on ehtinyt lämmitä, päästetään siihen
lisää ilmaa. Pesäluukun kehyksessä on nuppi (1), jota ulospäin vetämällä
saadaan aikaan tehokkaampi palaminen.
Paistinuunien välillä on säätäjä (3), jonka avulla lämmön järjestely tapahtuu. Kun paistinuuneja ei käytetä, suljetaan säätäjällä uunistoa ympäröivät lämpökanavat, joten lämpö kohdistuu yksinomaan lieden laattaan. Liesitaso pysyy toimenpiteestä huolimatta aina lämpöisenä.
Vesisäiliä on kokonaan sijoitettu lieden sisään. Siinä kuumenee vesi nopeasti ja pysyy kauan lämpimänä. Säiliöstä on näkyvissä vain hana (4). Jos säiliö halutaan puhdistaa sisältä, säiliö on otettava ulos liedestä. Vesihana kierretään kierteistä irti ja vesisäiliön päällä oleva levy sekä sen alla oleva välikansi nostetaan pois. Tämän jälkeen vesisäiliön voi nostaa ylös. Uunien välit ja alusta puhdistetaan nokiluukkujen (5) ja (6) kautta.
LEIVINUUNIN LÄMMITYS
Ennen kuin leivinuunia aletaan lämmittää, pitäisi suunnitella ja esivalmistaa siinä tehtävät ruoat. Koska uuni säilyy lämpimänä melkein vuorokauden, voi sillä kerralla valmistaa monta erilaista ruokaa. Puiden vielä palaessa voidaan uunin suulla tehdä loimukalaa tai paahtaa juustoa, hiilloksella kypsennetään foliokalaa, luutimisen jälkeen paistetaan leivät ja leivonnaiset, näiden jälkeen syntyy karjalanpaisti, ja yön aikana kypsyy uunipuuro. Pitkästä käyttöajasta johtuen paras leivinuunin lämmitysajankohta on aamu. Leivinuunien, etenkin kaksikerroksisten, lämmityspuiksi sopii kuusi erityisen hyvin, koska kuusi palaa pitkällä liekillä.
Ennen sytytystä on leivinuunin tuhkapesä aina puhdistettava, ja sytytyksen jälkeen pidetään uunin tulipesän luukku avoinna, kunnes tuli on hyvin syttynyt. Täytä tulipesä puilla siten, että laitat tulipesän takaosaan pari pientä pilkettä ja lado puut niiden päälle pitkittäin. Näin tulipesän takaosa pysyy ilmavana tehostaen palamista. Tämän jälkeen asetetaan ilma-aukot siten, että lieskat palavat mahdollisimman savuttomasti. Niitä voidaan tarkastella joko ylänokiluukkuihin tai yläuunin luukkuun tehdystä pienestä reiästä.
Lämmitä uunia 1 - 2 täydellä pesällisellä, jotta saisit siitä riittävän kuuman paistamista ja leipomista varten. Tämän jälkeen uunin lämpötilojen annetaan tasaantua. Tasaantuminen kestää tunnin verran. Välittömästi ennen paistamisen alkua uuni luuditaan. Luutimisen ajaksi savupellit avataan. Niin kevyt tuhkapöly pääsee kulkemaan hormiston kautta ulos eikä leviä keittiöön. Kun puut ovat palaneet hiillokselle, poltetaan hiilet vetämällä ne uunin etuosaan ja hiilenpolttokuiluun. Kun hiilipesän arinalla on jäljellä vain muutamia hiiliä, suljetaan savupellit ja ilmaventtiilit sekä asetetaan tuhkapesän kansi paikoilleen. Tällöin arinalle jääneet hiilet yleensä sammuvat (Periaate on aina edellä esitetty, mutta leivinuunin rakenteesta johtuen luukut, venttiilit, arinat, tuhkapesät yms. ovat eri leivinuuneissa hyvinkin erilaisia, ja osa niistä voi jopa puuttua kokonaan).
Tulisijan käytön ja huollon vaatima tila on myös syytä ottaa huomioon. Tulipesää hoitava henkilö tarvitsee tulisijan edessä tilaa vähintään 3 m², leivinuunin käyttäjä sitä runsaammin.
TULISIJAN JA PIIPUN NUOHOUS
Tulisijassa ilmenevien vikojen korjaaminen ja nuohous ovat ratkaisevan tärkeitä tulisijan palovaaran poistamisessa. Nuohooja suorittaa uunin ja piipun nuohouksen vähintään kerran vuodessa. Jos uunisi toimivuus heikkenee, kannattaa tilata ylimääräinen nuohouskerta. Nuohoojalta voi pyytää nuohouksen mihin vuodenaikaan hyvänsä. Nuohoamalla poistetaan tulisijoista ja savuhormeista niihin kerääntyneet palamisjätteet ja vaillinaisesta palamisesta kerääntyvä noki, pikeentymä yms. Nuohooja on ammattimies, jonka osaamista on syytä kunnioittaa ja arvostaa. Siirrä pois huonekalut ynnä muita suuria esineitä, etukäteen, hänen työnsä helpottamiseksi.
Ajan mittaan varsinkin peltiset nokiluukut syöpyvät ja palavat rikki. Vialliset nokiluukut on aina heti korjattava, koska ne huonontavat paloturvallisuutta ja tulisijan vetoa. Nuohous- ja nokiluukut eivät ole aina välttämättömiä, jos uunin rakenne on sellainen, että noki pystytään poistamaan suoraan tulipesästä.
Jos tulisijan kanavat ovat karstaantuneet, enimmät voi puhdistaa itsekin. Karstaantumisen syynä on yleensä huono veto, alilämmitys tai märän polttopuun käyttö. Kostea puu tuottaa huomattavasti enemmän noki- ja tervamuodostumia. Poista tuhka tulipesästä säännöllisesti, mutta anna tuhkan jäähtyä ensin. Käytä ainoastaan metalliastiaa tämä tarkoitusta varten. Tuhka heitetään pois vasta kun se on täysin kylmää.
PÖNTTÖUUNIN (PELLITETYN) LÄMMITYS
Pönttöuunin rakenne on yleensä ohuempi "tavalliseen" pystyuuniin
verrattuna. Tästä johtuen tulenkestävän muurauksen tiilet voivat
pahimmassa tapauksessa alkaa tippua alas jos muurauksen lämpölaajennus
on liian raju. Ohuen seinämän ansiosta uuni lämpenee nopeammin.
Kun tuli sytytetään, annetaan peltien ja luukkujen olla auki. Käytä sytykkeenä sanomalehtipaperia tai tuohta. Laita sytykkeiden päälle helposti syttyviä puutikkuja tai lastuja ja niiden päälle ohuita pilkkeitä. Kun halot palavat voimakkaasti, suljetaan suuluukut. Ilma-aukot säädetään niin, että palaminen tapahtuu voimakkaasti. Jos ilma-aukot puuttuvat luukusta, pidetään luukut hieman raollaan. Monet uskovat, että ns. kitupoltto on lämpötaloudellisesti edullisempi tapa lämmittää tulisijaa. Puusta saadaan aina sama energiamäärä polttotavasta huolimatta. Kitupoltto ei siis lisää puun energiamäärää.
Kitupoltto aiheuttaa epätäydellisen palamisen, mikä puolestaan muodostaa nokea ja tervaa savukanavien ja hormien pinnoille. Seurauksena on huono hyötysuhde ja runsaat päästöt sekä nokipalon vaara. Palamisen loputtua tarkistetaan, ettei hiillokseen jää palamattomia kekäleitä. Kun hiillos on tummunut eikä sinisiä liekkejä enää ole, luukut ja pellit on suljettava kokonaan.
TÄHTIVENTTIILIN OIKEA KÄYTTÖ
Vuosisadan alkukymmeninä rakennettujen lämmitysuunien ominaispiirteenä
on yläliittymä eli uunin yhdistäminen varsinaiseen savuhormiin sen
yläosasta. Savupeltijärjestelynä on kaksi päällekkäistä savupeltiä joko
käsikäyttökorkeudella tai korkeissa uuneissa ketjun avulla toimivana.
Uunin liitekanavaan on yhdistetty teräs- tai messinkipeltirakenteinen
venttiili, joka avautuu kiertämällä muodostaen tähtimäisen
avautumiskuvion, josta nimi tähtiventtiili.
Venttiili on sijoitettu niin, että se yhdistyy savupeltien välistä savuhormiin. Uunin lämmittämisen jälkeen suljettiin alapelti (yläpelti jätettiin auki), jolloin tähtiventtiiliä voitiin käyttää varsin tehokkaana ilmanvaihtajana huonetilassa. Alapelti suljettuna uunin lämpövaraus säilyi hyvin myös tuuletuskäytön aikana (katso ylempi kuva). Venttiilin ja yläpellin asentoa voitiin säätää tarpeita vastaavasti, ja poistoilman mukana kulkeutui ulos ylimääräistä kosteutta tai esimerkiksi ruoan valmistuksessa syntyviä hajuja. Uuniahan käytettiin usein myös ruoan valmistamiseen.
TULISIJAN KYLMILLEENJÄTTÖ
Kun jätät tulisijan kylmilleen pitkäksi aikaa, sinun kannattaa tehdä muutamia suojaustoimenpiteitä. Poista tuhkat, lika ja karstat. Jos jätät rakennuksenkin kylmilleen, avaa pellit. Auki jätetyn hormin kautta ilma vaihtuu, ja uuni sekä rakennus pysyvät kuivina. Peitä piippu siten, että sade ja lumi eivät pääse piipun sisälle, mutta ilma pääsee vaihtumaan. Jos jätät rakennuksen osittaisen lämmityksen päälle, sulje pellit, siivoa tuhkat, poista karstat ja peitä piippu.
OPETA LAPSESI KÄYTTÄMÄÄN TULISIJAA OIKEIN
Pienet lapset seuraavat aina suurella mielenkiinnolla kun heidän vanhempansa laittavat tulen takkaan. Useimmiten he haluavat myös itse kokeilla sitä. Ole siis kärsivällinen ja käytä paljon aikaa pienokaisen kanssa niin, että hän oppii suorittamaan jokaisen työvaiheen itse uunia lämmittäessään turvallisesti. Pienet lapset osaavat nimittäin paljon enemmän mitä aikuiset ajattelevat heidän osaavan. Lapsi, joka ei koskaan saa osallistua aikuisten kotitöihin, aiheuttaa helposti vaaratilanteita, koska hän lähtee herkemmin kokeilemaan omin päin silloin kun vanhemmat eivät ole lähettyvillä.
Eräs kolmevuotias teki niin. Koko perhe istui kaikessa rauhassa ruokapöydän ääressä, kun yhtäkkiä kuului valtava räjähdys olohuoneesta. Pieni omakotitalo alkoi täyttyä savusta, ja isäntä evakuoi perheenjäsenet pihalle odottamaan pelastuskeskuksen sammutusyksikköä. Mitä oli tapahtunut? Pienokainen oli omin päin tutkinut tulisijaa, kun muu perhe oli pihatöissä. Hän huomasi, että isä oli ladannut tulipesän seuraavaa sytytystä varten. Kekseliäs pikkupoika halusi tietenkin auttaa isäänsä laittamalla muutaman puuklapin lisää pesään. Ja mitäs muuta, äidin meikkipöydästä löytyi sopivia puuklapeja eli hiushoitoainetta painepakkauksessa.
Nämä sijoitettiin hyvin taitavasti tulipesän takaosaan, niin hyvin piilotettuina, ettei isä huomannut niitä tulta sytyttäessään. Tässä tapauksessa ei syntynyt muuta vahinkoa kuin, että olohuone täyttyi tuhkasta. Vuolukivitakka kesti, ihme kyllä, räjähdyksen vaurioitumatta. Tämänkaltaiset kokemukset on helppo välttää opettamalla lapsia käyttämään tulisijaa oikein.
AVOTAKAN KÄYTTÖ
Avotakka on usein tarkoitettu täyttämään monta eri tehtävää. Se voi olla käytännöllinen, esteettinen, koristeellinen ja luoda kotiin romanttista tunnelmaa. Avotakka on usein asunnon tai huoneen keskipiste. Tästä johtuen on erityisen tärkeätä, että suurehko alue avotakan ympärillä on "rauhoitettu muulta liikenteeltä". Jos tulisijan tuntumassa on paljon ovia keittiöön tai makuhuoneeseen ja eteiseen, se vaikuttaa häiritsevästi oleskeluun tulen ääressä.
MITÄ ON TEHTÄVISSÄ JOS AVOTAKKA EI VEDÄ?
Savupiipun tehtävä on aiheuttaa vetoa avotakan hormistossa palamisen aikana. Veto syntyy silloin, kun palon aiheuttamat savukaasut ovat huomattavasti lämpimämmät kuin ympäröivän ilman lämpötila. Ilma painaa noin 1,3 kg/m³ ja savukaasut painavat jo 200°C ainoastaan 0,8 kg/m³. Veto kasvaa hormistossa lämpötilan noustaessa. Hormiston pituus vaikuttaa myös huomattavasti vetoon. Mitä pitempi savupiippu sitä voimakkaampi veto.
Eristämättömän peltiputken tai tuulen ohjaaman savuimurin asentaminen ovat harvoin hyviä ratkaisuja vedon parantamiseksi. Tuulen ohjaama savuimuri toimii vain tuulisina päivinä ja imuri vaatii kallista huoltoa säännöllisesti. Myöskin muut peltiset rakennelmat, jotka sijoitetaan savuhormiaukon yläpuolelle, vaikuttavat haitallisesti hormiston toimivuuteen. Lentonokilaskeumat kasvavat tuntuvasti savupiipun lähiympäristössä. Lämpimät savukaasut jäähtyvät pian osuessaan peltikuvun alapintaa vasten. Näin muodostuu runsaasti kondenssivettä (varsinkin talvikaudella), joka valuu savupiipun pintoja pitkin. Savupiipun katteeksi tarkoitettu suoja ei ole siis tyhjentävä ratkaisu sateita ja savun väärää kulkusuuntaa vastaan, jos piippu on tiilistä muurattu.
Avotakan tulta voi hyvin verrata avotuleen, koska ilmansaantitarve on molemmissa tapauksissa erittäin suuri. Jos tulipesän aukko on 70 x 50 cm² ilmantarve on 300 - 400m³ tunnissa. Tämä tarkoittaa, että avotakan palava tuli kuluttaa keskikokoisen omakotitalon koko sisäilmavolyymin tunnissa! Tämä ilmamäärä on tarpeellinen. Muuten takka pöllyttää savut sisään. Ennen vanhaan tämä ei ollut mikään ongelma, koska silloin ei kiinnitetty yhtä suurta huomiota rakennuksien tiivistämiseen kuin nyt. On siis huolehdittava, että korvausilma järjestetään tarpeen mukaan esim. asentamalla raitisilmaputki uunin läheisyyteen.
Liian pieni hormi ns. puolen kiven hormi (15 x 15 cm) voi myös olla pääsyyllinen huonoon vetoon. Liian pienihormisen takan vetoa voidaan yleensä parantaa ainakin jonkin verran tulipesän suuaukkoa pienentämällä. Se voidaan muurata osittain umpeen tai yläosan voi peittää pellistä tehdyllä suojalevyllä.
VALURAUTA
Kolmejalkainen valurautapata ja paistinpannu - kaksi arkista käyttöesinettä, jotka kertovat miten paljon ihmisten elämä on kokenut muutoksia vuosisatojen kuluessa. Kolmejalkainen pata edustaa aikakautta ennen maamme teollistumista, valmistettu jossain pienessä pajassa, hankittu ruoanvalmistukseen tuvan avotakassa. Valurautainen paistinpannu kuuluu teollisuuden läpimurtoaikakauteen, jolloin myös valurautaisia liesiä alettiin valmistaa 1800-luvulla. Valurautaesineitä on siis valmistettu pienissä pajoissa sekä teollisesti. Mutta mitä on valurauta?
Se, miten paljon hiiltä sitoutuu rautaan sulamisvaiheessa ratkaisee, onko louhoksen rautamalmista valmistettu tuote terästä, takorautaa vai valurautaa. Jos hiilipitoisuus jää alle 0,35% on valmis tuote takorauta, jota voidaan jälleen pehmentää kuumentamalla. Rautaa, joka sisältää 0,35 - 2,5% hiiltä, kutsutaan teräkseksi. Teräs vaatii tekijänsä jos sitä halutaan muotoilla mutta on helppo karkaista nopealla jäähdytyksellä.
Rauta joka sisältää enemmän kuin 2,5% hiiltä, on valurautaa. Teräksen ja takoraudan vastakohtana valurauta ei muuta muotoansa kuumetessaan. Se ottaa sisäänpäin vastaan lämpötilan vaihteluista aiheutuneet jännitykset. Tästä erityisominaisuudesta johtuen huomattiin hyvin varhain, että valurautaosat sopivat erityisen hyvin tulisijoihin.
Puhdistus: Muuraustyön yhteydessä sekä myöhemmin käytössä syntyneet tahrat poistetaan valuosista kostealla rievulla kodin normaaleja puhdistus- ja liuotinaineita käyttäen. Vaikeasti irrotettavat tahrat poistetaan ruokaöljyyn kastetulla hienolla teräsvillalla. Käsittelyn voi toistaa myöhemminkin tarpeen vaatiessa. Lasien puhdistukseen käytetään emäksistä pesuainetta, esim. koneellista astianpesuainetta ja saniteettitilojen puhdistusainetta. Pesuaineella liotetaan lasinpintaa, minkä jälkeen sitä raaputetaan pehmeällä lastalla. Teräslastaa, joka on valmistettu ikkunanpesua varten, voidaan myös käyttää. Likaiset lasiluukut kuumenevat puhtaita nopeammin ja saattavat rikkoutua.
Puhdistuksen jälkeen luukut ja kehys pyyhitään suolattomaan rasvaan esim. ruokaöljyyn kastetulla kangastilkulla. Osat voidaan myös maalata lämmönkestävällä maalilla. Onnistuakseen työ vaatii huolellisen rasvanpoiston ja puhdistuksen. Luukkujen toimintaa voidaan parantaa voitelemalla saranatapit ohuelti lämmönkestävällä vaseliinilla.
VALURAUTAINEN UUNILUUKKU 1700-LUVULTA
Vanhat koristeelliset uuninluukut valmistettiin siten, että ensin tehtiin malli puusta. Puumalli sijoitettiin kovan paineen alaisena muottihiekkaan siten, että selvä kuvajäljennös muodostui hiekkaan. Mallikappale nostettiin varovaisesti pois ja tämän jälkeen hiekkamuotti täytettiin juoksevalla raudalla. Muottihiekan raekoko ja laatu vaikutti ratkaisevasti valutyön lopputulokseen. Mitä karkeampi hiekka sitä karkeampi pinta valurautaesineessä. Varsinkin 1700- luvulla luukkujen kohokuvat käsittelivät usein uskonnollisia tai poliittisia tapahtumia.
PALOVAROITIN LISÄÄ ASUINTURVALLISUUTTA
Syyskuussa 1999 voimaan tullut pelastustoimilaki edellyttää, että asunnoissa sekä majoitus- ja hoitolaitostiloissa on oltava riittävä määrä palovaroittimia. Asunnon haltijan, myös vuokralaisen, on hankittava palovaroittimet ja huolehdittava siitä, että ne ovat kunnossa. Uudet asunnot ja tilat on varustettava palovaroittimin jo rakennusvaiheessa. Laki koskee myös olemassa olevia rakennuksia. Laki edellyttää, että kaikkiin asuntoihin asennetaan vähintään yksi palovaroitin joka kerrokseen. Palovaroittimet on hankittava myös kesämökeille.
Palovaroittimen sijoittaminen: Palo alkaa useimmiten makuuhuoneesta. Niinpä suositeltavaa olisi, että palovaroittimet sijoitettaisiin kaikkiin makuuhuoneisiin ja eteiseen. Näin varoitin herättää nukkuvan ajoissa. Asunnon uloskäyntireiteille asennettu palovaroitin puolestaan havaitsee muissa tiloissa syttyvän tulipalon.
Oikein sijoitettu varoitin on katossa vähintään puolen metrin päässä seinästä ja muista esteistä, sillä savu ja lämpö kohoavat ensin kattoon. Jotta turhilta hälytyksiltä vältyttäisiin palovaroitinta ei ole syytä asentaa lieden, leivänpaahtimen, saunaan, kylpy- tai pesuhuoneen eikä tulisijan välittömään läheisyyteen.
Varoitin on syytä testata kerran kuussa sekä aina, kun asukkaat ovat pidempään poissa. Testaus tapahtuu painamalla testinappia. Kun piippaava ääni kuuluu, varoitin on kunnossa. Palovaroittimet on hyvä puhdistaa kerran vuodessa pölystä kevyesti imurilla, sillä pöly saattaa aiheuttaa turhia hälytyksiä. Kun palovaroitin hälyttää tulipalon syttymisen yhteydessä, ovat seuraavat toimenpiteet tärkeitä:
Hätäpuhelu on maksuton ja numeron eteen ei tarvita suuntanumeroa. Hätänumeroon soittaessasi kerro, mitä on tapahtunut, mikä on tapahtumapaikka ja onko ihmisiä vaarassa. Vastaa selkeästi kaikkiin kysymyksiin ja sulje puhelin vasta, kun saat luvan. Vuonna 1999 yli puolet palokuolemista on sattunut omakoti- ja pientaloissa. Lähes jokaisesta tällaisesta talosta on puuttunut palovaroitin tai jos varoitin on talossa ollut, siitä on puuttunut paristo.